Minun Matkani Marllorcalle. Ensimmäinen määränpää Port Pollensa.

IMG-20170904-WA0014Tämän on ollut yksi kylmimmistä kesistä, minkä minä muistan kun  olen ollut Suomessa, joten oikeasti oli tosi hyvä idea lähteä lomalla kahdeksi viikoksi heinäkuussa Mallorcalle.

Meidän matkamme Mallorcalle oli  mahtava. Siellä oli tosi kuuma sää, mikä oli juuri sitä mitä tarvitsin. Kahdesta viikosta ensimmäisen olimme Port Pollensassa ja toisen viikon Palma de Mallorcalla. Viimeinen viikko vuokrattiin auto ja joka päivä matkustettiin eri paikkoihin saarella.

Se oli perhematka, kun matkustin  tyttäreni, mieheni ja äitini kanssa, joka oli lomalla suomessa. Ensimmäinen haluasin kerostaa, että saari on iso ja siellä on kaunista. Onneksi vuokrattiin auto ja matkustettiin eri paikkoihin, vaikka oltiin kaksi viikkoa, minun mielestäni ei ollut tarpeeksi aikaa tutustua saareen kokonaan.

Se oli niin hauska ja hyvä matka että jos olisi mahdollista, matkustaisin jo huomenna taas sinne. Meidän ensimmäinen viikko Port Pollensassa oli hieno. Meidän asunto joka vuokrattiin, oli tosi lähellä rantaa, merenrantakatua, ravintoloita ja toria. Merenrantakatu on pitkä ja siellä on paljon ravintoloita, jäätelobaareja, kauppoja ja kahviloita joissa voi käydä.

Joka ilta mentiin syömään eri ravintoloissa ja ruoka oli todella herkullista ja halvempaa kuin suomessa. Jäätelöt olivat myös erinomaisia ja joka päivä söin jäätelötuutin.

Port Pollensan ranta on kiva, pitkä, rauhallinen, tuttavallinen ja merivesi oli erityisen lämmin aamulla. Rakastan merta, siksi nautin siitä todella paljon ja uinkin meressä joka päivä. Kävimme siis rannalla joka päivä, mentiin myös käymään kylissä, jotka olivat lähellä Port Pollensaa. Esimerkiksi käytiin Pollensassa ja Alcudian kylissä. Toisalta, mieheni kanssa vuokrattiin polkupyörät ja tehtiin 40 kilometria matkan Cap Formentorille. Kerron ja kirjoitan yksityiskohtaisemin kaikista näistä paikoista seuraavissa kirjoituksissa minun matkani Mallorcalle.

Lyhyesti, Port Pollensa on todella hyvä paikka käydä perheen kanssa erityisesti pienen lapsen kanssa. Voit käydä lähikylissä ja mennä helposti julkisilla kulkuvälineillä. Suosittelen matkustamaan Port Pollensalle, varsinkin myös jos tykkää polkupyöräillä ja nousta ylos Cap formentorille, joka on 380 metriä merenpinnan yläpuolella, siellä on todella upeat ja unohtumattomat näkymät.

Jatkan kirjoittamista matkastani Mallorcalle edelleen, joten nähdää pian ja kiitoksia paljon kun luette Elämä sellaisena kuin se on…

Täällä alhaalla, voitte katsoa valokuvia Port Pollensasta.

Seuraa blogia Facebook  ja Twitter.

Kuvagalleria. Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Esta entrada fue publicada en Matkat. Guarda el enlace permanente.

Jätä kommentti / Deja un comentario

Introduce tus datos o haz clic en un icono para iniciar sesión:

Logo de WordPress.com

Estás comentando usando tu cuenta de WordPress.com. Cerrar sesión / Cambiar )

Imagen de Twitter

Estás comentando usando tu cuenta de Twitter. Cerrar sesión / Cambiar )

Foto de Facebook

Estás comentando usando tu cuenta de Facebook. Cerrar sesión / Cambiar )

Google+ photo

Estás comentando usando tu cuenta de Google+. Cerrar sesión / Cambiar )

Conectando a %s