Meikin kanssa vai ilman meikkiä?

WP_20140107_001Oli rohkeaa julkaista tämä kuva minusta ilman meikkiä ja toivon, että kukaan ei pelästy ;). Tämän kuva otettiin lomallani Chilessä, aikaisin aamupalan aikana ennen lähtöä kuntosalille.

Jokapäiväisessä elämässä voisin sanoa, että käytän molempia tapoja, mutta ehkä viimeisiä vuosina enemmän ilman meikkiä.

Kun minulla on töitä aikaisin aamulla, yleensä minulla ei ole aikaa meikata. Mieluummin nukun vähän enemmän tai otan aamupalaa rauhallisesti ja näytän minun kasvoni rohkeasti muille sellaisena kun se on luonnostaan. Toisaalta on naisia, jotka eivät koskaan lähde pois kotoansa ilman meikkiä.

Rehellisesti en koskaan ole tykännyt käyttää liian paljoa meikkiä. Kuitenkin täytyy myöntää, että kun olin nuorempi, meikkasin joka päivä ainakin vähän. Nyt olen siis höllentänyt enemmän tätä asiaa. Tämän lisäksi mieheni pitää siitä miltä minä näytän ilman meikkiä.

Kiitos Jumalalle en muutu niin paljoa ilman meikkaamista.  Tietenkin pidän eniten itsestä kun ehostan vähän kun sitä tarvitsen. Pitkään aikaan en ole meikannut minun huuliani punaiseksi ja nyt haluaisin käyttää taas. Toisaalta on naisia, jotka muuttuvat tosi paljon ilman meikkiä. Esimerkiksi jotkut kuuluisat henkilöt ilman meikkiä näyttävät erilaiselta kuin meikattuna.

Naisilla on etua siitä, että me voidaan näyttää paremmalta meikin kanssa, mutta mies parat eivät voi yleensä ehostaa heidän ulkonäköään. Toisaalta on hyvä juttu, sillä siinä säästyy paljon rahaa, koska ei tarvitse ostaa meikkejä.

Kun urheilen tai käyn kuntosalilla, olen aina ilman meikkiä. Hikoilen niin paljon, joten meikin kanssa voisi olla aika sotkuista. Sen sijaan, olen nähnyt naisia, jotka meikkaavat käydäkseen kuntosalilla samalla tavoin kuin menisivät johonkin juhlaan. Mutta ei se mitään, jokainen voi tehdä omat kasvonsa miten haluavat. Toisaalta en voi ymmärtää naisia, jotka eivät koskaan meikkaa tai ehosta itseään vaikka edes vähän.

Mikä on sinun mielipiteesi meikin kanssa vai ilman meikkiä?

Kuvagalleria. Klikkaa kuvaa suuremmaksi

Kiitos mielenkiinnosta ja kommenteista!

Seuraa blogia Facebook  ja Twitter.

Esta entrada fue publicada en Kauneus. Guarda el enlace permanente.

5 respuestas a Meikin kanssa vai ilman meikkiä?

  1. Diosa con o sin maquillaje y en cualquier idioma.
    Saludos a la familia.
    Ch.

  2. chus dijo:

    Eres muy guapa sin maquillaje, no te hace falta 🙂

Jätä kommentti / Deja un comentario

Introduce tus datos o haz clic en un icono para iniciar sesión:

Logo de WordPress.com

Estás comentando usando tu cuenta de WordPress.com. Cerrar sesión / Cambiar )

Imagen de Twitter

Estás comentando usando tu cuenta de Twitter. Cerrar sesión / Cambiar )

Foto de Facebook

Estás comentando usando tu cuenta de Facebook. Cerrar sesión / Cambiar )

Google+ photo

Estás comentando usando tu cuenta de Google+. Cerrar sesión / Cambiar )

Conectando a %s