Venyttely. Elämä ja hyvinvointi.

549Minä luokittelen itseni todella paljon liikuntaa harrastavaksi. Yritän harrastaa liikuntaa silloin kun se on mahdollista kun minulla on aikaa arkipäivinä ja lomilla. Jollekin liikunta on fanaattisuutta, minulle se on osa terveellistä elämää.

5 vuotta sitten huomasin kuinka ihanaa on venytellä. Ennen venyttelin vain muutaman minuutin urheilun jälkeen. Suomessa kuntosalilla ollessani aloin tekemään ryhmätunnin yhteydessä 60 minuutin syvävenyttelyä, jossa käytiin läpi jokainen kropan osa. Alussa minulle ei ollut helppoa venytellä yhtä tuntia putkeen, koska en ollut tottunut syvävenyttelyyn aikaisempina vuosina.

Nykyään venyttely on minun lempiharrastukseni ja yksinkertaisesti en voi elää ilman sitä. Kolme kertaa viikossa kuntosalilla teen erilaisia harjoitteita painojen kanssa. Tämä tekee kroppani aika jäykäksi jos teen samoja harjoitteita toistuvasti. Venyttelyn jälkeen kroppani on kuin uusi ja sen jälkeen minulla on parempi ryhti.

Joka kertaa kun teen jotain liikuntaa, niin sen jälkeen venyttelen. Ennen kroppani oli jäykkä ja joustamaton, koska en tehnyt venyttelyä aikaisemmin, niin tarvitsin ainakin tunnin aikaa venyttelyyn. Mutta nyt minulle 20–30 minuuttia on riittävä aika. Minulle venyttely on tärkeä osa liikunnan harrastamista ja pyrin lähes aina tekemään venyttelyä kun harrastan urheilua.

Yleensä suositellaan venyttelyä ennen ja jälkeen urheilun. Minun tapauksessa teen venyttelyä vain kun olen lopettanut liikunnan harrastamisen ja kun minun lihakseni ovat lämpimät. En tykkää venyttelemisestä, kun kroppani on kylmä.

Toinen syy miksi tykkään venyttelemisestä, on se että venyttelyn jälkeen on todella hyvä olo. Venyttely tuntuu hyvältä ja minun lihakset rentoutuvat ja palautuvat paremmin seuraavaan fyysiseen harjoitukseen. Tämä ei ole tieteellisesti todistettu, mutta minun tapauksessani venyttely on auttanut todella paljon fyysisiin vaivoihin.

Minulle parasta liikunnan harrastamisessa on se, että kun tietää, että kovan fyysinen rasituksen jälkeen on ohjelmassa vielä venyttelyä. Venyttelyssä voin keskittyä jokaisen kehoni osaan ja hengitykseen ja yksinkertaisesti nauttia kun kehoni rentoutuu.

Elämä sellaisena kuin se on… Facebook  ja Twitter.

Samanaiheiset teemat:
Miksi motivaatio on tärkeä?

Esta entrada fue publicada en Hyvinvointi. Guarda el enlace permanente.

3 respuestas a Venyttely. Elämä ja hyvinvointi.

Jätä kommentti / Deja un comentario

Introduce tus datos o haz clic en un icono para iniciar sesión:

Logo de WordPress.com

Estás comentando usando tu cuenta de WordPress.com. Cerrar sesión / Cambiar )

Imagen de Twitter

Estás comentando usando tu cuenta de Twitter. Cerrar sesión / Cambiar )

Foto de Facebook

Estás comentando usando tu cuenta de Facebook. Cerrar sesión / Cambiar )

Google+ photo

Estás comentando usando tu cuenta de Google+. Cerrar sesión / Cambiar )

Conectando a %s