Mitä ajattelet kun ajat autoa?

espejoMe naiset voidaan ajatella ja tehdä tuhatta asiaa kerralla. Mutta kun me puhumme auton ajamisesta, minun tapauksessani on parempi, että en ajattele mitään muuta ja keskityn autolla ajamiseen.

Aina kun minä ajan autoa sanon itselleni Viviana, älä ajattele mitään muuta ja keskity vain ajamiseen. Minulle on tapahtunut monta kertaa, kun olen hieman hajamielinen, että ajan ohi paikasta, jonne minun täytyy saapua.

Kaikki tiedämme, että on vaarallista puhua puhelimessa kun ajaa autoa. Mutta kuitenkin sitä tehdään. Miksi? Ihmisillä on hyvin luottavainen mieli tehdä monta asiaa kerralla. Toinen paha ja täysin vastuuton tapa on juoda alkoholia ennen autolla ajamista.

Minulla on töitä eri paikoissa ja sen takia minun täytyy tehdä monta matkaa autolla. Eräänä päivänä lähdin kotoa töihin vähän myöhässä ja ajoin sitten tavallista nopeammin. Samaan aikaan minun pääni oli täysin pois auton ajamisesta ja ajattelin tulevaa päivää. Sinä aikana joku soitti minulle ja minä vastasin puheluun. Yhtäkkiä tuli poliisiauton hälytyssireeni ja valot päällä. Voitko uskoa minua, että koska olin keskittynyt pelkästään puhelinkeskusteluun ja töihin ajoissa saapumiseen, en huomannut että poliisi oli laittanut valot ja hälytyssireenin päälle minun vuokseni.

Poliisiauto ajoi minun ohi ja heilautti minulle kätensä pysäyttämään ja ajamaan tien sivuun. Uskomatonta!! Autoni pysäytettiin kuin olisin jokin karkulainen. Ajattelin, että nyt olen myöhässä ja pulassa.

Pysäytin autoni ja sanoin hyvällä tavalla poliisille, että olen kovasti pahoillani, en huomannut että poliisi yritti pysäyttää minua. Poliisi ei vastannut mitään minulle ja pyysi ajokorttiani ja samaan aikaan hän teki alkoholi testin minulle. Sillä aikaa kun puhalsin, kerroin poliisille että olin myöhässä töistä ja voitko antaa anteeksi minulle , sillä en ole rikollinen ja enkä humalassa. Poliisi antoi minulle ajokorttini ja sanoi minulle, että aja hiljaisemmin ja varovasti.

Oikeasti olin kiitollinen, että poliisi pysäytti minut, jotta voisin ottaa huomioon muun liikenteen. Autolla ajaessani minun täytyy pysyä keskittyneenä autolla ajamiseen ja ei mitään muuta.

Paljon onnettomuuksia tapahtuu inhimillisten virheiden vuoksi. Sen takia on todella tärkeää lähteä ajoissa, pysyä keskittyneenä vain ajamiseen, eikä puhua puhelimessa ja eikä lähetellä tekstiviestejä tai katsoa muuta sosiaalista mediaa sinä aikana kun ajaa autoa. Huolehti siis omasta elämästäsi ja myös toisten elämästä.

Kiitos mielenkiinnosta ja kommenteista!

Samanaiheiset teemat:
Kehityn joka päivä enemmän
Nyt tai ei koskaan
Pakkaamassa matkalaukkua. Miehet vastaan Naiset
Vanhempien perintö. Mikä sinun nimesi on?
Hammaslääkäri vastaan Naistentautien erikoislääkäri
Oletko nirso syömään?

Esta entrada fue publicada en Kaunis elämä. Guarda el enlace permanente.

Jätä kommentti / Deja un comentario

Introduce tus datos o haz clic en un icono para iniciar sesión:

Logo de WordPress.com

Estás comentando usando tu cuenta de WordPress.com. Cerrar sesión / Cambiar )

Imagen de Twitter

Estás comentando usando tu cuenta de Twitter. Cerrar sesión / Cambiar )

Foto de Facebook

Estás comentando usando tu cuenta de Facebook. Cerrar sesión / Cambiar )

Google+ photo

Estás comentando usando tu cuenta de Google+. Cerrar sesión / Cambiar )

Conectando a %s